keskiviikko 28. lokakuuta 2009




Sinä yönä en saanut unta. Muistot siitä mitä koimme, rakkaus ja ikävä vierivät palavasti mieleeni. Tuoksu ja hetki. Kuinka saatoinkaan silloin kokea että se on totta. Unelmaa.
Miksi ikävöin häntä, vaikka tiedän hänet. Miksi kaipaan ihmistä, joka ei ole hyväksi minulle. Mikä hänessä ihmisenä tekee minun arvoiseni? Olenko unelmani vanki?
Tuntuu, etten voi koskaan unohtaa rakkauttani sinuun. Olenko menettänyt elämäni rakkauden menettäessäni sinut?

Mikä on järjen ja tunteen ero? Tunnen kuinka kuunvalo ohjaa minua valaisemaan omia tuntemuksiani. Tunnen kuinka muistot meistä seuraavat jokaista hengitystäni. Kuinka saatoin sen olevan totta?


Olen turvassa nyt, ja kukaan ei voi minua satuttaa.
-----
Olen täynnä vihaa. Surua ja pettymyksiä.
Mutten muista ketä kohtaan.
----

Onko rakkautta, jos vihaa on rakkauden ympärillä. Väkivalta. Hyväksikäyttö. Miten näemme enää rakkautta kaiken sen keskeltä. Miksi nukumme, emmekä herää.




Vaikka minulla olisi sinut, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
----
Ihminen ei voi rakastaa, olla lähellä rakastetun ellei hän pysty olemaan sitä yksin oman itsensä kanssa.
----
Tuhat yötä, tuhat unelmaa.
Mikä niistä on sinun?

tiistai 27. lokakuuta 2009

Surullisuus. Se vyöryää ylitseni kuin lankeamaton syyllisyys. Elämän sanat hävittävät merkityksensä. Kuka olen nyt? Olenko vain menneisyyteni varjo?
Syyllisyys saa liian suuren osan arjessani. Nousen ja laskeudun.
Mistä olen syyllinen?
Siitäkö menetetystä ajastani, persoonallisuudestani.

Sulkeutunut ihminen kätkeää itseensä paljon sanattomia viestejä. Kuka olen, ilman noita viestejä?
Kuinka voi elää ilman tuskaa.

Hetki hetkeltä tunnen katoavani. Olen kuin sisältä kuollut.

Kuitenkin sisässäni on vahvuus, kaikenvoipaisuuden tunne siitä, että olen kaiken vääryyden nähnyt. Onko vahvuus sitä että on kokenut vääryyttä, vai voiko vahvuuden edes kokea ilman vastoinkäymisiä?

Kuinka ihminen voi antaa itselleen anteeksi ja elää siinä hetkessä, ilman noin suurta taakkaa. Miten ihminen voi jättää suuren taakan taakseen ja jatkaa elämäänsä, vahvana mutta itsensä arvokkaana pitävänä yksilönä.