keskiviikko 2. huhtikuuta 2014


Chapter 1: Kerro minulle mitä tunnet niin näytän sen sinulle


Miten maailma näyttää niin kirkkaan valoiselta ja sankan pimeältä samaan aikaan. Kuin vuorovesi meressä, tunteeni valuvat tunnemyrskyssä aamun ja yön tunteina.



Olenko tyytyväinen vieläkään. Siihen mitä olen ja mitä voisin olla. Ihanne minän vertailu verbaalisti tuntuu välillä hankaloisen vaikealta. Se miten näen muiden ihmisten näkeväni minut, on välillä kuin veitsenisku sieluuni. Kuin haluisin peittää itseni - olla näkymätön.



Se mitä näet, onko se oikea suunta, vai pelkkä merkki joukkoliikenteessä.



Ihmiset. Kävelet tai juokset – aina jokainen askel on merkki elostasi, ja siihen mihin olet menossa. Kuin maratooni juoksu, mitä teet -kun haluat jotain tunnetta pakoon. Tai eroon.



Pidättäydytkö vai käveletkö ja kohtaatko suoraan sen mitä edessäsi on. Päätös on sinun. Vaikka kuinka paljon yrittäisit sivuttaa jonkun asian, oli se sitten huono kokemus tai hyvänlaatuinen tunne, joudut sen kohtaamaan elämäsi aikana. Koska aika ei näe valoa tai pimeyttä. Ajalle riittää rakkaus.



Palaset pieninä sirpaleina, koitan ne saada yhteen, välillä jokunen pala ei pääsen kohdalleen yhtä helposti kuin toinen vieressä. Mitä tapahtuu kun hyväksyy totuuden eikä peitä torjuvuutta.



Onko oikein kohdata suru vai peittää se.